Onnistu muutoksessa
Organisaatioissa tapahtuu jatkuvasti monenlaisia muutoksia, jotka vaikuttavat ihmisten asennoitumiseen ja työyhteisön toimintaan. Miten varmistat sitoutuneisuuden ja löydät innostuksen muutosten keskellä?
Joidenkin on helppo päästä kiinni uuden tai uudistetun organisaation toiminta-ajatuksiin ja tavoitteisiin. He pystyvät helposti tarttumaan uusiin tehtäviin innostuneesti. Jotkut saattavat kyseenalaistaa asioita, mutta silti he näkevät uudistukset parannuksina ja kykenevät mukautumaan niihin. Toiset taas eivät selviä pienistäkään muutoksista – ainakaan ilman vahvaa tukea.
Muutostilanteiden hallinnassa ja muutoksista viestimisessä esimiesten merkitys korostuu. Esimiehen pitää ymmärtää johdon luomat muutosnäkymät ja osata kertoa niiden vaikutuksista sekä tukea muutoksen toteutumista. Muutosprosessin erilaiset haasteet on tärkeä tiedostaa, koska muutoksia voi ennakoida ja niihin voi valmistautua. Esimies, joka sulkee silmänsä ja korvansa muutostarpeilta, on turha esimies.
Inhimillisyys, reiluus, myönteisyys, innostus ja peräänantamattomuus kuuluvat jokaisen hyvän työntekijän ominaisuuksiin. Esimiehiltä vaaditaan edellisten lisäksi myös kykyä kannustaa ja toisinaan myös yllätyksellistä otetta, jotta muutos onnistuu.
Kirjassa käsitellään esimiehen haasteita ja tehtäviä muutoksessa sekä keinoja pärjätä erilaisissa muutostilanteissa. Ymmärtämisen ja muutoksen sisäistämisen helpottamiseksi kirjan tekstiä on elävöitetty aidoilla kommenteilla muutostilanteista. Näitä voi käyttää apuna myös oman organisaation muutostarinoiden tulkinnassa.
Kirjoittaja
FT
Katariina Ponteva on kasvatustieteilijä, joka on väitellyt organisaatioon samaistumisesta ja työstä vieraantumisesta organisaatiomuutoksessa. Hän on työskennellyt eri organisaatioissa henkilöstönkehittämistehtävissä. Nykyään hän toimii itsenäisenä yrittäjänä erilaisten organisaatioiden apuna mm. muutostilanteissa.
Lisätietoja
Katariina Ponteva, puh 050 559 2800, ponteva.muuntaja@welho.com
Kustannustoimittaja Saara Parkkali, puh. 040 533 5589, saara.parkkali@wsoy.fi
Arvostelukappaleet ja kuva-aineisto
Viestintäpäällikkö Kirsi Valta-Makkonen, puh. 050 589 7381, sähköposti: kirsi.valta-makkonen@wsoy.fi
Tutustu kirjaan WSOYpron nettisivuilla:
Onnistu muutoksessa